Princessa - Mónica Capel Cruz

Click here to edit subtitle

Princessa eli Mónica Capel Cruz syntyi musikaaliseen perheeseen Espanjassa 18. toukokuuta 1975. Hän varttui kuunnellen mm. Whitney Houstonin ja Aretha Franklinin musiikkia. 8-vuotiaana Mónica levytti albumin Navidades Mix, joka oli espanjankielinen kokoelma modernisoituja versioita joululauluista. Seuraavana vuonna Mónica esiintyi Espanjan Disney Channelin ohjelmassa, jonka jälkeen hän osallistui Madridin World On Ice -tapahtumaan 1987 ja kiersi sen jälkeen vuoden ajan Espanjaa Gran Circo Mundialin kanssa. Laulamisen ohella myös tanssimista rakastavan neitosen oven musiikkimaailmaan avasi lopullisesti kuitenkin hänen laulunsa espanjaksi dubatuissa piirretyissä.

Frank Peterson oli mies, joka huomasi Mónican kyvyt ja järjesti silloin 16-vuotiaan neidon levytysstudioon Madridiin. Frank vakuuttui demoista ja tarjoutui tuottamaan kokonaisen albumin. Mónican albumin teko kuitenkin viivästyi parilla vuodella Frankin muiden töiden takia, mutta kärsivällisyys kannatti.

Espanjankielisestä aloituksesta kohti kansainvälistä menestystä

Mónica levytti juuri valmistuneessa Nemo Studiossa Saksassa. Studiotyöskentelyn aikana Frank, joka osasi muutaman sanan espanjaa, alkoi kutsua Mónicaa Princessaksi, koska hänen ponihäntänsä sai hänet näyttämään satuprinsessalta. Siitä tuli hänen artistinimensä. Debyyttialbumista tuli espanjankielinen ja sen ensimmäinen singelohkaisu, Rojo Y Llanto, julkaistiin osissa Eurooppaa ja Mexicossa.

Ensimmäisen albuminsa promootion jälkeen Princessa ryhtyi heti valmistelemaan seuraavaa albumiaan. Frank halusi debyyttialbumin suosion jälkeen laajempaa läpimurtoa, joten laulukieli vaihdettiin espanjasta englantiin. Uudesta materiaalista tuli myös enemmän dance-pitoista. Yhteistyö Alex Christensenin kanssa tuotti menestystä niittäneen Calling You (A Message From Love City) -hitin, joka julkaistiin huhtikuussa 1996.

Princessa saavutti nyt suosiota maissa, joissa hänestä ei aiemmin oltu kuultu, kuten Suomessa ja Japanissa. Calling You -albumi julkaistiin Alankomaissa 25. lokakuuta 1996. Sarah Brightman osallistui levyntekoon laulamalla taustaosuuksia ja kirjoittamalla kappaleita. Espanjankielisiä faneja varten albumille tuli myös espanjankielisiä raitoja.

Princessa saavuttaa suosiota Suomessa

Suosion johdosta Princessan albumi julkaistiin uudelleen muilla alueilla 30. toukokuuta 1997. Levy julkaistiin nyt Calling Youn sijasta nimellä “Princessa“. Sitä ei kuitenkaan tule sekoittaa hänen ensimmäiseen albumiinsa samasta nimestä huolimatta.

Princessa keräsi suosiota etenkin Suomessa, jossa hän kävi kuusitoista kertaa promoamassa uutta albumiaan kesän 1997 aikana antaen televisioesiintymisiä, lehtijuttuja ja tehden konsertteja. Princessa oli Suomen virallisella albumilistalla (Top40) 27 viikkoa, joista TOP 5:ssa 11 viikkoa ja listaykkösenä yhden viikon ajan. Hän sai menestyksestään kulta- ja platinalevyt. Yksi hänen uransa suurimmista hetkistä olikin esiintyä juuri Suomessa Rantarock-tapahtumassa kesällä 1997 arviolta 45 000 ihmisille.

Espanjankielinen Vivo-kappale sai Skandinaviassa hyvän vastaanoton, mutta Suomessa suosiota keräsivät myös erityisesti Anyone But You sekä Calling You-nimiset kappaleet, joista ensin mainittu on Vivon englanninkielinen versio. Euroopan laajuisesti Princessan toista nimikkolevyä myytiin 300 000 kappaletta.

Dancesta enemmän kohti poppia ja tauolle

Vaikka Princessa nautti myös dance-musiikin tekemisestä, hän kuitenkin halusi nyt siirtyä enemmän pop-tyylistä musiikkia kohti joten seuraavan levyn dance-poljentoa vähennettiin. Muutosta epäröitiin levy-yhtiössä, koska maissa joissa hän nautti suurinta suosiota – kuten Suomessa – Princessalta odottettiin juuri dance-musiikkia. Uuden demon kuulemisen jälkeen uudistukseen kuitenkin suostuttiin ja Princessa saikin uudella tyylillään suosiota mm. Saksassa, jossa Snowflakes-kappaletta soitettiin jopa suositussa Marienhof-televisiosarjassa. Myöhemmin hän pääsi myös esiintymään sarjaan.

I Won’t Forget You -albumi julkaistiin 15. helmikuuta 1999. Princessa saavutti suosiota nyt jälleen uusilla alueilla, kuten Singaporessa ja Filippiineillä. Italiassa ja Amerikassa hänen albuminsa julkaistiin nyt ensimmäistä kertaa. Levyltä lohkaistiin vielä single (You Just) Believe In You.

Ennen vetäytymistään tauolle Princessa lauloi vielä vuonna 1999 taustoja Sarah Brightmanille.

Ei vielä eläkkeelle musiikkihommista, mutta…

Tauon jälkeen Princessa palasi studioon huhtikuussa 2002 levyttämään uutta All I Want -albumia. Princessa kirjoitti osan uuden albuminsa kappaleista itse. Uuden materiaalin julkaisua siirrettiin levy-yhtiön ongelmien vuoksi kesästä 2003. Lopulta All I Want-single julkaistiin vasta marraskuussa 2005. Albumia, joka olisi sisältänyt kaikille Princessan faneille sopivaa musiikkia – poppia, rockia ja dancea, ei kuitenkaan koskaan virallisesti julkaistu.

Princessa pähkinänkuoressa

Albumit

  •     1993 Princessa EMI Electrola
  •     1996 Calling You East West Records
  •     1997 Princessa East West Records
  •     1999 I Won’t Forget You East West Records

Singlet

  •     1993 Rojo Y Llanto EMI Electrola
  •     1994 Ensalza Tu Amor EMI Electrola
  •     1994 Tú estás loco EMI Electrola
  •     1996 Calling You East West Records
  •     1996 Anyone But You East West Records
  •     1997 Try To Say I’m Sorry East West Records
  •     1997 Baila Al Ritmo East West Records
  •     1997 Vivo East West Records
  •     1997 Summer Of Love East West Records
  •     1998 Snowflakes East West Records
  •     1999 I Won’t Forget You East West Records
  •     1999 (You Just) Believe In You East West Records
  •     2005 All I Want Edel Records


Ihmiset Princessan takana

Frank Peterson - säveltäjä, tuottaja
Thomas Schwarz & Matthias Meissner - säveltäjiä, tuottajia
Susana Espelleta - manageri, sanoittaja
Axel Breitung - säveltäjä, tuottaja
Alex Christensen - säveltäjä, tuottaja
Carsten Heusmann & Jan-Eric Kohr- säveltäjiä, tuottajia
Sarah Brightman - sanoittaja, laulaja


Lähteet

The Frank Peterson Website
http://home.global.co.za/~jvd/index.html

Princessa – The ultimate FanSite
http://www.princessa.de/

Wikipedia
http://en.wikipedia.org/wiki/Princessa

Kuvat

Princessa.de
Wikipedia
Last.fm